Rokotusinfo ry:n tiedote

10.3.2011

Narkolepsiakorvauksissa ei pidä viivytellä - ministeri Risikon tulee toimia lupauksensa mukaan

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki ja arkkiatri Risto Pelkonen ovat ottaneet julkisuudessa kantaa, että sikainfluenssarokotteesta narkolepsiaan sairastuneille lapsille tulee maksaa korvauksia.

Peruspalveluministeri Paula Risikko lupasi eduskunnan kyselytunnilla 3. helmikuuta ottaa asiakseen korvausten kiirehtimisen, ja arvioi silloin, että Lääkevahinkovakuutuspoolin silloin arvioima elokuu korvausten käsittelyn ajankohtana on "aivan liian myöhään".

Rokotusinfo ry:n mukaan tämän jälkeen ministeri ja THL:n johto ovat kuitenkin vedonneet Lääkevahinkovakuutuspoolin ratkaisuihin, ja näyttää että Risikon lupaus kiirehtimisestä on vaarassa jäädä toteutumatta. Lääkevahinkovakuutuspoolin arvio korvausten käsittelyn aloitusajankohdasta on siirtynyt myöhemmäksi, vuoden loppuun, ja ministeri Risikko on kommentoinut julkisuuteen, että valtio odottaa Lääkevahinkovakuutuspoolin ratkaisuja.

Valtion vastuusta rokotehaitan korvaamisessa on Korkeimman oikeuden ennakkopäätös. Koska viranomaiset suosittelivat voimakkaasti sokeripala-poliorokotuksia talvella 1984-1985, oli valtio velvollinen korvaamaan rokotteen aiheuttaman vahingon.

Rokotusinfon mukaan sikainfluenssarokotekampanja muistuttaa paljon poliorokotekampanjaa.

- Sekä ylin poliittinen terveysjohto että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylin johto suosittelivat Pandemrix-rokotuksia hyvin voimakkaasti, vaieten rokotetta koskevan tutkimusnäytön vähäisyydestä. Pääjohtaja Pekka Puska korosti rokotteen turvallisuutta harhaanjohtavasti vedoten kokemuksiin kausi-influenssarokotteista, huomauttaa Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala.

Rokotusinfon mukaan ministeri Risikko, pääjohtaja Puska ja ylijohtaja Eskola voisivat kantaa vastuutaan edistämällä korvausten maksamista perheille ripeästi.

Rokotusinfo ry:n mukaan valtion toimet olisivat paikallaan, koska vuosia kestävä korvauksien odottelu oikeusprosesseineen olisi perheille kohtuutonta. Sokeripala-poliorokotteen tapauksessa valtio kiisti korvausvastuunsa, ja korvausten saanti oikeusteitse kesti kymmenen vuotta.

Ministeri Risikko tapaa narkolepsiaan sairastuneiden lasten vanhempia Helsingissä perjantaina 11.3.

(1)

Ote eduskunnan täysistunnon pöytäkirjasta, ministeri Risikon vastaus kysymykseen narkolepsiakorvauksista:

"Tosiaankin on niin, että olemme olleet tänä päivänä muun muassa yhteydessä lääkevahinkovakuutuspooliin, joka siis on vakuuttava taho. Me käymme heidän kanssaan neuvotteluja siitä, missä vaiheessa he alkavat arvioida korvauksia. Itse olen sitä mieltä, että kun sieltä on kuulunut semmoista, että mahdollisesti vasta elokuussa, niin se on aivan liian myöhään. Meidän on ehdottomasti mietittävä tämä nyt heidän kanssaan, voivatko he jo aloittaa tämän käsittelyn ja mahdollisesti myös nopeuttaa sitä korvausjärjestelmää ja mikä on sitten heidän kantansa ja miten yhteiskunta voi tulla tukemaan."

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxptk.sh?{KEY}=PTK+149/2010